Loppu häämöttää opintojen ja työharjoittelun suhteen - Harjoittelijan terveisiä!

Netta suoritti nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja opintoihinsa liittyvät näytöt Hostel Suomenlinnassa keväällä. 
Alla Netan ajatuksia harjoittelun loppusuoralla:

"Tulin tänne maaliskuussa ja loppu koittaa tällä viikolla. Tänne tullessa 8 viikkoa tuntui pitkältä ajalta, mutta aika on lentänyt kuin siivillä. Kohta on aika lopettaa, niin hämmentävältä kuin se tuntuukin. Mihin tämä aika on oikein mennyt?

Olen näiden viikkojen aikana saanut uusia ohjauskokemuksia ohjatessani minulle uusia ohjaustuokioita. Jokainen uusi ohjauskokemus on tuonut minulle varmuutta ohjaajana ja ne ovat myös kasvattaneet minua ohjaajana.

Vaikka välillä tuntui, ettei suju ja olevan hankalaa tiesin silti, että kyllä tästä aina jotenkin selvitään. Sen verran olen ohjaajana ennenkin toiminut, että tiedän pystyväni selviämään hankalistakin tilanteista, kunhan muistan luottaa itseeni riittävästi.

Toisaalta olen parempi ohjaaja kuin tänne tullessa. Pystyn nyt kohtaamaan ja ohjaamaan paremmin erilaisia ihmisryhmiä. Toisaalta en kuitenkaan pidä itseäni valmiina ohjaajana, joten haluan ja aion kehittyä silti tulevaisuudessa."

Hostel Suomenlinnaan harjotteluun? Ota yhteyttä: elina@suokki.fi!

Takaisin