Ajankohtaista tietoa leirikouluille

Rakkaat leirikoululaiset,

Emme voi sanoin kuvailla, kuinka paljon meitä harmittaa kevään leirikoulusuunnitelmien kariutuminen.
Ymmärrämme, että tilanne koronaviruksen ja hallituksen tekemän linjauksen suhteen on äärimmäisen hankala kouluille.

Tilanne on myös meille katastrofaalinen, sillä elinkeinomme on täysin matkailun ja leirikouluvarausten varassa.
Koko taloutemme sekä työntekijöidemme toimeentulo on nyt vaakalaudalla. 
Hostellimme pysyy kuitenkin auki ja vastaanottaa vieraita edelleen viranomaisten suosituksia ja ohjeita seuraten sekä hyvää hygieniaa korostaen.

Olemme arvioineet ja linjanneet peruutusehtojamme seuraavasti:

Tarjoamme hyvityksenä kaikille kevään 2020 leirikouluryhmille retken siirtämisen ilman lisäkuluja.

Toistaiseksi vapaata on toukokuun lopussa 2020, kesällä muutamia paikkoja ja syyslukukaudella 2020 lokakuusta eteenpäin.
Lisätietoja vapaista ajankohdista saa kysymällä.

Varauksen siirto on sitova ja leirikoulu tullaan laskuttamaan etukäteen jo siirtovaiheessa. Varaus on sitova molemmille osapuolille.

Mikäli haluatte perua varauksenne kokonaan, joudumme noudattamaan seuraavia peruutusehtoja:

- Ryhmän varauksen voi kokonaisuudessaan peruuttaa kuluitta viimeistään 45 vrk ennen varauksen alkamispäivää. Varausmaksua ei palauteta.
- Jos peruutus tapahtuu 45-14 vrk ennen varauksen alkamispäivää, veloitamme 50 % varattujen palveluiden hinnasta.
- Jos peruutus tapahtuu 13-0 vrk ennen varauksen alkamispäivää, veloitamme 100 % varattujen palveluiden hinnasta.

Vastaanotamme peruutukset ja varausten siirtämisen vain kirjallisina sähköpostilla ryhmat@suokki.fi.
Epäselvyyksien välttämiseksi emme tee peruutuksia tai muutoksia puhelimitse.

Toivomme, että ymmärrätte myös meitä tässä hankalassa epidemiatilanteessa.
Tähän emme ole voineet etukäteen varautua ja keväästä alkava sesonki on myyty jo vuosi etukäteen.
Epidemiatilanteen vuoksi aiheutuneet peruutukset eivät myöskään ole meidän toiminnastamme johtuvia.
Ymmärrämme, että harmitus on suuri, jos suunniteltu retki peruuntuu. Ymmärrämme myös, että luokat ovat tehneet kovasti töitä kerätäkseen leirikouluvarat, ja siksi yritämme ensisijaisesti etsiä retkelle vaihtoehtoisen päivämäärän.

Pyydämme kaikilta ymmärrystä ja kärsivällisyyttä sekä toivotamme voimia niin opettajille, oppilaille kuin kotijoukoillekin tässä haastavassa tilanteessa.

Takaisin